Lemmenjoen kansallispuistossa sijaitseva Kaapin Jounin tila on saanut asukkaat heinäkuuksi. Kolme suomenlammasta saapui arvolleen sopivasti venekyydillä suojellulle asuinkentälle hoitamaan tärkeää tehtäväänsä. Heitä olivat kyytimässä muun muassa Metsähallituksen luontopalvelujen kenttäpäällikkö Alex Kopf ja lampaiden omistaja, poromies-lampuri Sulevi Sieppi.
Kaapin Jounin tilalla on yli sata vuotta kuljettu rakennukselta toiselle ja tallaus, niitto sekä karjan ja porojen laidunnus on edesauttanut monia kasvilajeja säilymään alueella. Pihapiiri on muokkautunut niittymäiseksi, arvokkaaksi perinnemaisemaksi. Kentällä viihtyy monia huomionarvoisia lajeja, joista merkittävin on pieni ketonoidanlukko.
Vuotsolaiset lampaat tuotiin hoitamaan perinnemaisemaa, joka ilman hoitoa kasvaisi umpeen. Lampaiden laidunnus ylläpitää luonnon monimuotoisuutta, sillä osa niittyjen kasvilajeista tarvitsee avoimuutta, valoisuutta ja ympärilleen matalaa kasvillisuutta. Lampaita hoitavat lammaspaimenien pestit ovat olleet suotittuja ja niihin haki tänä vuonna yli 3600 halukasta.
Lampaiden lisäksi Metsähallitus käyttää laidunnukseen myös hevosia ja nautoja. Lemmenjoen kansallispuistossa Kaapin Jounin tilalla laidunnusta kokeillaan ensikertaa ja siksi lampaiden määrä on hieman pienempi kuin muissa laidunnuskohteissa.
Lue lisää Lemmenjoen kansallispuistosta: http://www.luontoon.fi/lemmenjoki
Kaapin Jounin asuinkentästä: http://www.luontoon.fi/kaapinjounintila